perjantai 15. helmikuuta 2013

Ratsastus - parasta terapiaa

Tänään olen tuntenut itseni kovin energiseksi, mikä todennäköisesti johtuu pitkälti eilisen ratsastuksen onnistumisesta.Ratsastus on todellakin kuin terapiaa, silloin kun siitä saa hyviä kokemuksia.

Ratsastin vakioratsullani, joka on parikymppinen welsh B -ori. Poni suorastaan leijaili. Pitkästä aikaa sain kokea, miltä tuntuu kun tämä poni todella kantaa itsensä. Se tuntui kasvavan monta senttiä ja vatsalihakset saivat treeniä, kun ponin menohaluja piti saada ohjattua enemmän ylös kuin eteen.

Aika pitkälle ollaan tultu siitä, millaista yhteistyömme oli viime syksynä. Silloin aloitin, Ruusan emän kuoltua, uudelleen säännöllisen ratsastuksen S:llä. Koko syksyn poni oli tahmea ja pysähteli vähän väliä ähkimään kakkaa. Aluksi minulla oli vaikeuksia saada sitä ylipäätään oikeinpäin ja kun se alkoi pyöristyä, se edelleen liikkui kuin minulta olisi jäänyt käsijarru päälle.

No, ehkä siksi, että minulla nimenomaan oli koko ajan jarru päällä! Jossain vaiheessa tajusin, että kun ajattelinkin harjoitusravin ratsastamista, sisäreiteni jännittyivät. Koska S on erittäin herkkä istunnalle ja puristaminen saa sen hidastamaan, minulla oli todellakin ollut koko ajan jalka sekä kaasu- että jarrupolkimella.

Mielikuvaharjoittelusta on siis todellakin hyötyä! Ryhdyin tietoisesti muuttamaan ajatusmalliani ratsastuksesta. Aina, kun ajattelin vaikkapa sitten ravia, keskityin rentouttamaan jalkani. Tätä treenasin tietenkin myös satulassa. Ja koko ajan ollaan menty parempaan suuntaan, vaikka opettajaa en ole saanut meille vieläkään aikaiseksi varata.

Helmikuun alussa sain treenini avuksi valokuvia ja videota ratsastuksestani - äärimmäisen harvinaista herkkua! Tietenkin sekä minulle että ponille sattui huono päivä ja poni tuntui tosi väsyneeltä. Mutta se video, voi pojat että se olikin järkyttävää katsottavaa. Yritin saada ponia liikkumaan istunnalla puskemalla. Ja ylävartalo nytkytteli joka suuntaan - eipä ihme, että minulla on paljon ongelmia niska-hartiaseudun kanssa... Ja voi poniparkaa.

Videon jälkeisillä parilla ratsastuskerralla olen keskittynyt kovasti ylävartalon pitämiseen jämäkkänä. Toisin sanoen vatsalihasten aktivointiin. Olen myös pakottanut itseni vatsalihastreeniin ilman ponia, sillä ilman vahvaa korsettia ei kertakaikkiaan voi olla hyvää istuntaa ja siten hyvää ratsastusta.Selkävikani vuoksi minun olisi muutenkin tärkeää pitää keskivartalon syvät lihakset kunnossa, mutta viime vuosina olen antanut niiden löpsähtää pahemman kerran.

Mutta jo näiden pienten muutosten tuloksena on nyt parina viime ratsastuskertana ollut varsin reippaasti ja rennosti liikkuva poni, eilen siis todellakin aivan huippu. Puhun siis tällaisen puskatason ratsastajan huippukokemuksesta. Tässä vaiheessa minulle pääasia saada poni liikkumaan ylälinja rehellisesti pyöreänä ja itseään kantaen - ja ennen kaikkea oma moottori aktiivisesti hyrräten.

Viime kertoina, kun kentän keskiosa on ollut aikamoista muhjua, olen pääasiassa ratsastanut uraa pitkin ja tehnyt siirtymisiä. Napakat siirtymät ovat osoittautuneet aika pomminvarmoiksi harjoituksiksi, kun tavoitteena on saada ratsu avuille ja takaosaa alle.

Huippukokemuksia olen valitettavasti saanut vain ravissa ja käynnissä. Olen nimittäin jossain vaiheessa ratsastusharrastustani täysin kadottanut laukannostot. Ruusan emä piti laukkaamisesta niin paljon, että nosti sen vähän epämääräisilläkin avuilla ja sen laukka oli niin laadukasta, että siinä oli tumpulammankin helppo istua ja säädellä tahtia.
Ruusan emän kanssa laukka onnistui aina, vaikka könötin oudoissa asennoissa ja ohjat olivat pitkät. Kuva on otettu vuosi sitten yhdeltä viimeisistä "kunnon" ratsastuskerroilta ennen kuin poni alkoi oireilla selkäänsä ihan kunnolla. Niin nöyrästi se kuitenkin aina yritti, vaikka varmaan selkä oli kipeä jo ennen kuin poni alkoi paiskoa minua alas.

S-ponikin nostaa laukan vaikka pysähdyksestä, mutta vain juuri oikeilla avuilla. Sisälonkan pitää liikahtaa oikealla tavalla oikeaan aikaan. Ja minä touhuan aivan liikaa, joten laukannoston sijasta saan hämmentyneen pysähdyksen. Tämä on sellainen ongelma, että tuskin aivan omin voimin saan hommaa oikeille raiteille. Pakko hankkia ammattiapua.

Muutama viikko sitten kävin Sarin jumppa-istuntatunnilla hänen hevosellaan. Tämän jälkeen sain S:lläkin nostettua laukat parilla kerralla, mutta sitten ne nostot taas katosivat. Säälittävää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti