Oharit

Kengittäjän oharit ovat klassikko hevospiireissä. (Minulla on sellaisista tosin, onneksi, varsin rajalliset kokemukset.) Mutta osaavat ne näköjään eläinlääkäritkin.

Juu, turhaan siis odoteltiin eläinlääkäriä tänäänkin.

Ei näkynyt eläinlääkäriä. (Mutta mitä ihmettä Blogger tekee kuvilleni?)

Ei ultrattu Ruusan jalkaa, ei poistettu haljennutta hammasta parilta muulta potilaalta. Tohtorin uusi arvioitu saapumisaika on perjantaina kello 14. Eipä sitten tainnut tämä eläinlääkäri osallistua Ruusan hoitoon. Välillä se on meikäläisenkin käytävä tienaamassa rahaa eläinlääkärille kannettavaksi, nimittäin.

Onneksi olin jo edellisistä ohareista viisastuneena varannut Ruusalle klinikka-ajan 28.10. Hiukan vaan epäilyttää, kun 2 viikon varoitusajalla tällä tulevalla eläinlääkärillämme oli samana päivänä kolme avointa aikaa. Muilla saman klinikan tohtoreilla ei ollut ainuttakaan.

No, jonkun sitä kinttua nyt on ultrattava. Samalla voitaneen katsoa, miten paljon hiekkaa Ruusa on saanut kerättyä mahaansa, joka muistuttaa päivä päivältä erehdyttävämmin rantapalloa.

Mutta se jalka. Se oli tänään positiivinen yllätys. Vasemman etupolven alapuolella sormiin erottui tasaisen laatan sijaan - pitkästä aikaa - jänteitä.

Edistyksestä riemastuneena köpsöttelin ponskin kanssa 20 minuuttia normaalia pitemmän lenkin ihanassa syysauringossa. En tiedä, oliko tämä kovin fiksua. Matkaa tosin ei tullut kuin jokunen sata metriä enemmän kuin tavallisesti, ponin tassut vaan tänään nousivat vähän tavallista verkkaisemmin (onkohan se tavallistakin kipeämpi?).