torstai 9. tammikuuta 2014

Takaisin lähtöruutuun

Ruusan kotiinpaluu pelotti minua etukäteen, mutta kotiinpaluuta seurannut epätoivo tuli vähän puun takaa.

Poni ei suostunut syömään psylliumia millään. Lisäksi sen hengitys kulkee taas yhtä kehnosti kuin ennen kahden kuukauden hoitoponnisteluja.

Tätä blogia nimetessäni en osannut odottaa, että "Takaisin lähtöruutuun" tuntuisi jonakin päivänä ihan näin konkreettiselta.

Tuntuu kuin olisin nappulana pelissä, jossa jokaisen onnistumisen jälkeen on palattava lähtöruutuun. Seuraavalla kierroksella vaikeusastetta lisätään: vanhat ongelmat alkavat alusta ja niiden kaveriksi lisätään joku uusi. "Parhaassa" tapauksessa uusi ongelma on sellainen, jonka hoitaminen pahentaa vanhoja ongelmia.

En tiedä, onko tässä pelissä mahdollisuutta voittaa. Enkä ole enää ollenkaan varma, haluanko ylipäätään enää pelata.

Toivottomassa olotilassa pikkuasiatkin saavat suuret mittasuhteet. Kuten se, että eläinlääkäri kirjoittaa uuden inhalaatiolääkkeen käyttöohjeeksi "entisen ohjeen mukaan". Tai se, että sitä lääkettä ei löydy lähimmästä apteekista, vaan pitää lähteä erikseen kaupunkiin. Tai se, kun hakee auton takaluukusta toisenlaista psylliumia (nirson ponin omistajan on varauduttava useilla vaihtoehdoilla), takaluukun lukko on jumissa.

Siinä vaiheessa, kun herää aamuyöllä ahdistukseen siitä, että on taas mentävä tallille, alkaa väkisinkin miettiä isoja ja surullisia ratkaisuja.

Jos Ruusa tämänhetkisistä odotuksistani poiketen selviää hengissä, ponin ja tädin välejä paikkaillaan vielä pitkään. Hoito ei nimittäin ole sujunut ihan niin kuin oppikirjoissa.

Olen toki yrittänyt maanitella ponia syömään psylliuminsa sekoittamalla siemenet kaikkiin sen suosikkiherkkuihin (se syö mielellään neljää asiaa: porkkanaa, kuivaa leipää, mysliä ja melassisiirappia). Lopputulos on se, että poni ei huoli enää niitä herkkujakaan.

On siis käynyt jokseenkin selväksi, että Ruusa ei vapaaehtoisesti hiekanpoistoainetta niele. Väkisinsyöttö muistuttaa painiottelua, jossa molempien osapuolien riski saada sekä henkisiä että ruumiillisia vammoja on suurehko.

Ensimmäisellä yrityksellä painiottelun voittaja jäi ratkaisematta, sillä ainoa tarkoitukseen sopiva ruisku meni pakkosyötön tuoksinassa rikki.

Huomiseksi on luvattu tällaista säätä. Tulisipa, voisi ehkä hetken ottaa rennommin. Ehkä.

P.S. Ehkä tässä nyt kumminkin vielä hetki sinnitellään. Jos ei muuta syytä keksi niin olisihan se rahan tuhlausta heittää hanskat tiskiin siinä vaiheessa, kun on kuluttanut hiekanpoistoon jo rapiat 1 500 euroa. (Ja vaikka joka ilta olisin valmis ampumaan ponin siihen paikkaan, ehkä kuitenkin tykkään siitä liikaa luovuttaakseni. Ehkä.)



5 kommenttia:

  1. Onpa kurjaa, en oikein tiedä mitä muuta sanoa kun mitään kannustavaakaan ei tule mieleen. Halusin kuitenkin kommentoida jotta tiedät että täällä ainakin joku lukee ja myötä elää.

    VastaaPoista
  2. En halua aiheuttaa lisää pahaa mieltä tms vaan jollain tavalla auttaa..eli saanko kysyä millaisella tallilla ponisi asuu? Onko talli/pihatto, tarhaus (millaiset tarhat, porukassa, kuinka kauan jne), onko iso talli jne, saako väkirehuja?

    VastaaPoista
  3. Kiitos tsempeistä Johna. Eilen sain ponin syömään noin neljänneksen psyllium-annoksestaan myslin avulla, ehkä siitäkin on vähän apua.

    Anonyymi, aina saa kysyä. Poni on pihatossa n. 10 hevosen laumassa, jatkuva heinäruokinta slowfeeding-verkoista (ei siis syö koskaan maasta), ei ole saanut väkirehuja kesän jälkeen (en pidä greenlineä ja melassileikettä väkirehuina). Nyt tosin lisäsin ruokintaan hiukan mysliä, että söisi edes vähän psylliumia.

    Tarha on sorapohjainen (ei mutaa), mikä nyt ilmeisesti on muodostunut ongelmaksi. Tarha on omaan makuuni vähän turhan pieni ja virikkeetön, mutta kumminkin sen kokoinen että koko lauma mahtuu siinä yhtä aikaa kunnolla laukkaamaan (tämä todistettiin, kun Ruusa palasi klinikalta ja villitsi koko porukan). Virkkeiksi on nyt lisätty kuusenoksia, joita Ruusa kyllä mielellään järsii.

    Jos ei hiekansyönti lopu niin voi olla, että kokeilen vielä tallinvaihtoa, nykyisessä paikassa ei ole mahdollisuutta muunlaiseen tarhanpohjaan.

    VastaaPoista
  4. Tiedän tunteen. Tuosta kierteestä on väsyynenä ihan mahdoton nähdä valoa tunnelin päässä, mutta kyllä se valo siellä on. Sen näkee sitten, kun sen aika on. Näillä opeilla, joita hevosemme ovat meille pienessä ajassa antaneet väitän, että olemme oppineet enemmän ja arvokkaampaa tietoa kuin moni muu koskaan tulee saavuttamaan. Hinta on kova, mutta joku tarkoitus sillä on.

    VastaaPoista
  5. Kiitos taas tsempeistä. Onhan tässä kieltämättä tullut opittua yhtä sun toista. Aina välillä kuitenkin ahdistaa se ajatus, että kaiken tämän opin maksajana on viaton luontokappale.

    VastaaPoista