perjantai 30. joulukuuta 2016

Uusi kamera, mahdollisesti paremmat kuvat

Viime päivitys oli epäilemättä aika ankeaa luettavaa, joten vaihdetaanpa levyä.

On tässä ollut sentään ilon aiheitakin, ainakin yksi isohko sellainen, joka paljastui joulupaketista. Nimittäin upouusi kamera!

Paketissa oli Canonin 80D - juuri se runko, jonka olin ajatellut ostaa sitten joskus, kun a) vanhasta aika lopullisesti jättää tai b) on rahaa. Kumpi nyt vaan ensimmäisenä tapahtuisi. Eli alatisairaan ponin keskituloisena omistajana tod.näk. ensin mainittu. 

Olenko ollut sittenkin myös vähän kiltti, vaikka en itse ole sellaista ponikiireiltäni tullut huomanneeksi? Tai ehkä todennäköisemmin kilttejä ovat vain lahjan antajat, tietäen kameraturhautumiseni määrän. (Joo, kieltämättä huono puuseppä tässä syyttelee välineitään.)

Entiseen kalustoon verrattuna 80D:ssä on hyvää muun muassa videokuvausominaisuus. Tähän asti olen voinut videoida joko kännykällä (jossa on muisti täysi) tai pokkarikameralla (jonka akkulaturi on paikassa tuntematon).

Toistaiseksi olen testannut uutta runkoa vain 17 - 50-millisellä objektiivilla.

Yllättävän eri tavalla tämä runko reagoi esim. tarkennuksen ja valotuksen kanssa kuin vanha malli. Asetusten kirjo vaatii vähän pitempiaikaista opiskelua kuin jouluna suoritettu manuaalin tärkeimpien kohtien pikaselaus.

Sen verran on jo tullut havaittua, että tämä uutuus on muuten hämäräolosuhteissa aika huikeasti paljon tymäkämpi peli kuin 7 vuotta vanha 50D.

50D:ssä jo ISO 2000 tuotti melko ankeaa jälkeä, 80D ottaa aivan kohtuullisia kuvia vielä 10 000:ssakin. Voitteko käsittää? Minä en. Ainakaan vielä. Kohtahan siihen jo tottuu ja alkaa kaivata vielä parempaa.

Voi toivoa, että uusi kamera jollakin tavalla kohentaisi tämän blogin kuvien laatua. Ihmeitä ei toki voi odottaa, kun rungon takana oleva henkilö pysyy kuitenkin samana. 

Enää ei vissiin voi vedota kaluston ikään, jos kuvat ovat suttua, vaikka linssit pysyvätkin toistaiseksi samoina. Pikkuisen kyllä kutkuttaisi sitäkin osastoa päivittää, kun mitään en ole kamerakassiin ostanut ainakaan viiteen vuoteen. Tosin aika vähällä käytöllä on se kassissa oleva sisältökin ollut.



Olen vähän testaillut uutta kameraa koti- ja talliolosuhteissa. Huippukokemuksilta on toistaiseksi vältytty: tallilla kohdemateriaaliksi on ollut tarjolla vain varjoisassa tarhassa nuokkumista ja koirakin sanoi jouluna ei kuvaamiselle, vaikka se on yleensä melkoinen supermalli.

Ehkä pitäisi lähteä pitkästä aikaa pyörähtämään jossain kisoissa. Ratsastuskilpailut ovat ehkä maailman tylsintä kuvattavaa (poislukien tietysti Laatuponikisa), mutta kuvaajan sormiharjoituksena erittäinkin toimivaa settiä.

Ja kuukauden taas vaihtuessa täytynee ottaa toinen setti virallisia mahakuvia. Ehkä innostun taas uudelleen kuvaamisesta.

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Synkissä vesissä

Hiljaista on ollut blogissa viime aikoina. Vaikka vastoinkäymisistä usein kirpoaa luovuutta, viime aikojen fiilis on ollut sen verran ankea, ettei siitä ole irronnut edes sarkasmia.

Viimeksi kuluneet noin kolme viikkoa ovat tuntuneet vähintään kolmelta kuukaudelta.

Kolmisen viikkoa sitten nimittäin havaitsin, että ponini oli varsin räkäisen oloinen. Silloin oivalsin, että se on todennäköisesti jonkinlaisessa flunssassa. Kun sitten naapuritarhan varsoille nousi yli 40 asteen kuume, iski paniikki.

Ehkä jo vähän pirteämpi poni joulupäivänä.
Paniikki kumpusi siitä idioottimaisesta faktasta, että Ruusa ei ole saanut herpes-rokotetta.

Miksi, kysynee lukija tässä kohdassa. Samaa kysyi paikalle hälytetty eläinlääkäri. Vastaus: tyhmä omistaja kuunteli toista eläinlääkäriä.

Ruusahan todellakin oli tarkoitus rokottaa. Kyselin rokotetta mainitulta toiselta eläinlääkäriltä silloin, kun viiden tiineyskuukauden virstanpylväs lähestyi. Hän ei ollut kovin kannustava syistä että a) rokotteesta on mainittavaa hyötyä vain, jos koko tallin kavioeläimet rokotetaan b) näin pienessä ja suojaisassa tallissa tartuntariski on hyvin pieni ja c) rokotetta ei itse asiassa saa mistään tukusta.

Kohta c sai luovuttamaan, mistä nyt itseäni ruoskin.

Eläinlääkäri lohdutteli, että poneihin oli hänen uskoakseen iskenyt tavallinen influenssa.

Minä olin kuitenkin heti satavarma, että pieneen lintukotoomme oli iskenyt herpes. Oireenkuva oli niin selkeä: Vain varsat kuumeilivat. Aikuiset hevosethan eivät herpeksestä välttämättä oireile, koska suurin osa niistä on kohdannut viruksen jo aiemmassa elämässään.

Näissä tunnelmissa itkin omaa tyhmyyttäni noin yötä päivää. Miksen etsinyt rokotetta vaikka kivien ja kantojen alta? Ihmisen on välillä niin kovin vaikea ymmärtää omaa itseään. Tai ainakin minun, joka näytän tekevän ponini suhteen jatkuvasti lähinnä vääriä ratkaisuja.

Arkistokuvaa marraskuulta.
Armottoman itseruoskinnan lomassa toki otatin Ruusasta verikokeet ja räkänäytteet.

Verinäytteet näyttivät aivan normaaleilta. Mutta kun eläinlääkäriltä tuli viesti "soittaisitko Ruusan näytteiden tuloksista", tiesin, että virusmääritys oli yhyttänyt rimpulan räkänäytteestä herpeksen.

Onneksi näytteestä ei kuitenkaan löytynyt sitä pahinta, EHV-1:tä eli virusaborttia.

Ruusan rööreissä muhi "vain" huomattavan tavallinen nelostyypin herpes, jonka ei tiedetä aiheuttaneen muuta kuin hengitystieinfektioita. Tulos lienee suhteellisen luotettava, sillä varsojen räkänäytteistä löytyi samaa viruskantaa - ja vain sitä.

Pullan ei siis pitäisi ainakaan tämän infektion takia olla akuutissa kuolemanvaarassa. Jo olemassa olevienkin varsojen kuume laski neljän päivän jälkeen.

Mutta kunhan kaikki ovat terveiden kirjoissa, koko tallin asujaimisto on nyt tarkoitus rokottaa. Eläinlääkärin mukaan siitä pitäisi näin myöhässäkin aloitettuna olla jotain iloa. Pari pistosta suojaa enemmän kuin nolla, etenkin laumaimmuniteettiin yhdistettynä.

Jos kaiken tämän jälkeen saan Pullan elävänä ja terveenä ulos, sen rokotusohjelmaan kuuluu alusta lähtien myös herpes. Ei nimittäin ole tämä nelostyypinkään tauti mitenkään leppoisa sellaiselle, jonka elimistö kohtaa viruksen ensimmäistä kertaa.

Lisää arkistokuvaa. Poni taisi olla jo tuolloin kipeänä.

Ruusan kannaltahan tilanne on siitä ikävä, että se on saattanut olla kipeänä jo ties miten pitkään ennen kuin varsoille nousi kuume.

Olin vaan pannut nopeasti hengästymisen, hitaan palautumisen ja ajoittaisen väsymyksen perussairauden sekä vähän tiineydenkin piikkiin. Näin siksi, ettei ponilla ole ollut lämpöä ja lähes kuukausittain otetut verikokeetkin ovat olleet priimaa.

Tästä tietenkin seuraa, että myös hoito on ollut tismalleen päinvastaista kuin olisi pitänyt olla. IAD:ta hoidetaan inhaloitavalla kortisonilla ja liikunnalla, flunssassa mainituista asioista on pelkästään haittaa.

Lääkkeet tietysti lopetin ensitilassa ja poni on varmuuden vuoksi ollut täyslevossa kohta kolme viikkoa. Se on vasta nyt alkanut piristyä.

Täytyy vain toivoa, ettei väärästä hoidosta koituisi pitkäaikaisempaa haittaa ponin terveydelle. Ja etteivät tapahtumat vaikuttaisi tiineyteen.

Vaikka EHV-1:tä ei löytynyt, pelko tiineyden puolesta jäi.

Sitä paitsi jos EHV-4 löysi meille, mikä tahansa tauti voi tulla. Ruusan tallin hevoset eivät nimittäin käy ns. missään ja emmekä me ihmiset käy kotitallivermeissä muilla talleilla.

Joko herpes on siis ollut piilevänä jollakin hevosista ja puhjennut uudelleen tai se on tullut esimerkiksi satulansovittajan tai kengittäjän välityksellä.

Hoitavan eläinlääkärin mukaan kuumetautia on ollut paljon liikkeellä.

Herpes leviää tehokkaasti myös vaatteiden välityksellä, samoin kuin influenssa. Kannattaa siis olla huolellinen, ettei levitä viruksia! Itsehän en ole Ruusan sairauden toteamisen jälkeen käynyt muilla talleilla ollenkaan. Enkä taida uskaltaa mennäkään ennen kuin ponin herpes-rokotusohjelma on saatu alulle.

torstai 8. joulukuuta 2016

Voisinko saada ponistani kopion? (Ja uusia ratsastuskuvia)

Jos saisin valita, millainen poni Ruusan sisuksista keväällä putkahtaa, sanoisin että haluan sellaisen kuin Ruusa. Vain terveyttä ja kokoa toivon lisää, muuten saisi tulla toinen tismalleen samanlainen (tai voisin minä ottaa tämän mustanakin versiona).

Eihän siitä nyt yhtä ponimaisen nättiä voi tulla, kun isänä on hevonen. Mutta tulisipa kuitenkin aika samannäköinen. Onhan Ruusassa tietysti omat vähemmän nätitkin osasensa, mutta mikään ei juuri nyt esteettisesti häiritse.

Kuvat ovat maanantaiselta ratsastuskerralta. Tässä ollaan toista kertaa samassa pikku mäessä ja poni osasi jo odottaa laukkaa. Sehän muuten läksi! Ratsastajan yllättymisen voi lukea jännittyneistä hartioista.
Luonteen varsa saisi periä kokonaan Ruusalta. Enhän edes loppujen lopuksi tiedä, millainen päänsisus on päivän varoitusajalla valitulla isäoriilla.

Ruusallahan päänsisus on täyttä timanttia, vaikka ponilla välillä onkin omia mielipiteitä kokonaisen tallin tarpeiksi. Eipähän tarvitse arvailla lemmikin mielenliikkeitä, kun ihan kaikki näkyy päällepäin. Tallinpitäjä käyttää ponista nimeä prinsessa Ruusanen, kaikella rakkaudella.

Ratsain Ruusa on kuitenkin täydellinen tädin luottoponi. Metsässä saa peuralauma lähteä melkein vierestä eikä poni muuta kuin vähän hätkähtää. Autot ja traktorit saavat mennä vierestä ilman reaktiota. Ja poni lähtee ratsuhommiin innokkaalla asenteella.

Ravi ei oikein onnistunut tällä kertaa.

Viime aikoina olen antanut ponin tehdä ratsastaessa vähän mitä sitä huvittaa, koska perussairaus ja tiineys ovat ilman ratsastuksellisia tavoitteitakin aika raskas yhdistelmä.

Tämä kostautui maanantaina, kun yritin vaihtelun vuoksi vähän niin kuin ratsastaakin eikä vain nautiskella tasaisesta kyydistä.

Poni kertoi, että hänellä olisi aika hyvä tämä laukka-askellaji, että mitä jos mentäisiin lähinnä sitä. Keskustelu meni suunnilleen tähän tapaan: M: "jos vähän ravattaisiin" R: "joo, mä laukkaan!" M: "ei kun ravia ajattelin" R: "mä laukkaan!" M: "se ravi jos löytyisi?" R: "okei mä laukkaan tosi hitaasti".

Vaikka kelvollista ravia ei oikein löytynytkään, voiko tuollaiselle muuta kuin hymyillä? Ei varmaan, jos laukka on sellaista kuin Ruusalla, kevyttä ja tasapainoista, kuin pilven päällä leijailisi.

Tietystikin on mahdollista, että poni tarjoaa laukkaa joko siksi, että se on jumissa tai siksi, että ratsastajan keho on tiedostamattaan laukkamoodissa. Mutta masentavia poniajatuksia on päässä muutenkin yli oman tarpeen, joten valitsen ajatella, että laukka nyt vaan on Ruusasta kivointa.

Olen ehkä sanonut ennenkin, että Ruusalla on hyvä laukka, esteponiemältä peritty. Nyt vasta oikeastaan tajuan, miten hyvä se on.

Miten on edes mahdollista, että näin vähän ja huonosti ratsastettu poni pystyy kantamaan ratsastajaa hyvinkin lyhyessä laukassa täysin tasapainossa? Siis jos se niin haluaa.

Toisaalta poni voi kauniin ja hallitun laukan sijaan yhtä hyvin haluta räjähtävää lähtöä pukkilaukkaan (ks. ensimmäinen kuva). Ja se voi siirtyä reipashenkisestä pukkilaukasta lyhyeen laukkaan muutamassa askeleessa (ks. kuva alla).

Pakko laittaa tämä kuva, vaikka se on täydellisen väärin tarkentunut. Siitä näkyy, millaiseen ponilla olisi potentiaalia, jos se olisi terve ja jonkun osaavan kouluttama. Ratsastajahan tässä on vetänyt ponin nippuun ohjista, mutta ehkä saan anteeksi, koska vedin ohjista saadakseni pukkilaukkaavan ponin pään ylös. 
Vaikka poni lähtisi omin luvin laukkaan ja vähän heittelisi takapuolta mennessään, "hoo"-sanalla se pysähtyy varsin lyhyellä jarrutusmatkalla. Ja sitten voidaankin pitää välikäynnit:

Mikä maha! 
Kyllä, aika usein mietin, mitä Ruusasta olisi voinut tulla, jos se olisi saanut kasvaa aikuiseksi terveenä. Ja suren sitä, miten huonosti olen siinä tehtävässä onnistunut.

Joka tapauksessa wannabe-kasvattajan rima on poniesikoisen jäljiltä aika korkealla.








Ravi - boring!


Kuten kuvista näkyy, meillä ei ole edelleenkään oikeaa satulaa. Satula oli mielestäni niin monella tapaa epäsopiva, etten viitsinyt tuhlata satulansovittajan aikaa enempää. Sitä paitsi meillä on ponin vatsanseudun kehityksesta päätellen enää aika vähän ratsastuskertoja jäljellä ennen sen äitiyslomaa.

Katsotaan sitten ensi syksynä, jos ponilla näyttää olevan elinpäiviä satulan hankinnan kannalta järkevä määrä. Tällä hetkellä tilanne näyttää aika huolestuttavalta.

P.S. Olen nyt oppinut tunnustelemaan Pullan liikkeitä Ruusan vatsan läpi. Ja kyllähän sillä jo aikamoiset voimistelut onkin menossa!

tiistai 6. joulukuuta 2016

Hyvää itsenäisyyspäivää suomenhevoskuvilla

Kuten useimmat varmasti ovat tietoisia, Suomi täyttää tänään 99 vuotta. Uljaan isänmaan kunniaksi tuli mieleen julkaista suomenhevoskuvia. Ei mitä tahansa räpsyjä, vaan oman kuvaushistorian parhaimmisto. 

Oma ykkössuosikkisuokkikuvani on tämä. Vähän siinäkin kyllä häiritsee emän riimu ja kun minulla ei ollut tästä valmista kuvaa niin tästä pikakäsitellystä tuli vähän oudon värinen.




Tämänhetkisessä fyysisessä sijainnissani sattui olemaan valokuvia vain vuodesta 2012, joten aika pienestä siivusta Suomen itsenäistä historiaa puhutaan. 

Lyhyen aikajanan lisäksi tajusin kuvia läpi käydessäni, että kuviini on päätynyt myös hyvin kapea otanta Suomen omasta hevosrodusta! Hyvin harvassa omien kuvieni parhaista on suomenhevonen. Ja melkein kaikki suomenhevoskuvieni hevoset ovat toisilleen sukua. 


Toistaiseksi ainoa kuvausretkeni kenttäkisoihin tuotti aika monia tämäntyyppisiä otoksia. En ollenkaan ymmärtänyt, miksi muut kuvaajat eivät innostuneet tästä kuvakulmasta. Olen tosin vain 90-prosenttisen varma, että kuvassa on suomenhevonen.

Welsheistä olisi ollut huomattavasti helpompi toteuttaa onnistuneiden otosten kavalkadi.

Mutta yritystä ei laiteta, joten tässäpä kokoon raavittu suokkikuvien parhaimmisto. Valitsin tähän sellaiset, joita ei tässä blogissa ole ennen nähty.

Ruusan kahden kesän laidunkaveri 2-vuotiaana.

Sama tamma 1-vuotiaana.
Ja vielä sama tamma maitovarsana. Tämä on ensimmäisen kuvan tamman lapsi.
Emätamma 2012.
Tytär 2015.

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Viisi kuukautta varsomiseen ja ensimmäiset viralliset mahakuvat

Olen ajatellut Ruusan tiineyttä yllättävän vähän, ehkä siksi, että päivänpolttavampiakin ongelmia on ollut taakaksi asti. En ole kovinkaan suurella intensiteetillä seurannut ponin vyötärönseudun pyöristymistä. 

Pari viikkoa sitten welsh-yhdistyksen vuosikokouksessa eräs kasvattaja kertoi jo tuntevansa lempitammansa sikiön potkuja. 

Minä en ollut yhtään edes yrittänyt tunnustella! Kaverin esimerkistä innostuneena yritin heti seuraavalla tallikäynnillä tunnustella ja melkein sainkin kaviosta. Tosin vähän eri tyypin kuin oli tarkoitus. Ruusan mielestä ihmisillä ei oikein olisi asiaa Pullan lähelle.

Jotkut ovat vissiin vähän harjoitelleet näyttelyasentoa, tuumi tallikaveri katsellessaan kuvaussessiotamme. Asento tulee Ruusalla selkärangasta, mutta korvien houkuttelu töröön vaati tänään aika lailla työtä. 
Mutta nyt odotusta on jo takana pitemmästi kuin edessä. Joulukuun 1. päivänä tuli täyteen puoli vuotta Pullan kasvattelua.

Varsomislaskurin mukaan tämä tarkoittaa, että Pullan arvioitu valmistumishetki osuu toukokuun 4. päivälle (epäilemättä keskelle yötä). Laskurin oletusarvona on, että Ruusa kypsyttelisi Pullaa tavanomaiset 337 vuorokautta.

Toisin sanoen tästä päivästä olisi tasan viisi kuukautta siihen, että Pulla näkee päivänvalon!

Tänään oli siis väistämättä pakko ottaa ensimmäiset viralliset tiineysmahakuvat. Edestä otetut eivät onnistuneet, joten tässä nyt vain pari sivukuvaa. Etukuvat täytyy aloittaa jossain muussa tiineyden vaiheessa.

Kuvista on vaikea päätellä, että kuvaushetkellä oli pakkasta melkein 10 astetta. Koska on ollut kuivaa, Ruusa on saanut olla koko ajan ilman loimea ja karva onkin jo melko kunnioitettavassa mitassa.
Pullan edesottamuksia en ole kyllä vieläkään onnistunut havainnoimaan. 

Pitäisikö olla huolissaan, etten ole vielä tuntenut - tai tunnistanut - sikiön liikkeitä? Mielestäni Ruusa alkoi myllertää vasta syntymävuotensa puolella. Toki Ruusa syntyi noin kuukautta myöhemmin kuin Pullan pitäisi pullahtaa maailmaan.

Luulen, että Ruusa kyllä on tuntenut jälkikasvunsa liikkeet. Kerrankin talutuslenkillä yhtäkkiä pysähtyi tuijottamaan vyötärönseutuaan vähän hämmentyneenä. 

Nyt sikiöllä on menossa nopean kasvun vaihe, jossa se saa päivittäin lisää painoa peräti pari sataa grammaa! (Lähde: Hevoseni.fi) Tai no, ehkä vähän vähemmän, kun kyseessä on pikkuponi, mutta kuitenkin melkoista vauhtia lisääntyy mammatamman taakka. Yli kilon viikossa.

Jos ponin kohtuun olisi kurkistusikkuna, tässä vaihessa siitä näkyisi jo Pullan karvapeitteen alku ja silmäripset kehittyvissä silmäluomissa.

Suuret sisäelimet, kuten sydän, erottuisivat hyvin ihan tavallisella eläinultraäänelläkin. Samoin kuin luusto. Sukupuolenkin voisi määritellä, jos Pulla olisi sopivassa asennossa.

Seikkailumetsässä tänään.

Pullistuva poni on viime päivinä ollut melko vilkkaalla päällä. Tänään seikkailumetsässä juoksenteli itsensä aivan hikiseksi asti ja eilen ratsastaessa tarjosi taas itse laukkaa. Harmi vaan, että laukkaamiseen kelpaavat pohjat ovat olleet aika vähissä marraskuun tuhottua lumet.

Ponin pirteys on iloinen asia, sillä sen hengitystieoireilu on tänä syksynä ollut vähän lievempää kuin aiemmin, mutta harvinaisen sitkeää. Olen joutunut lääkitsemään enemmän kuin ennen, kun mieluiten pitäisi olla lääkitsemättä ollenkaan.

Täytyy vain toivoa, että lääkkeet vaikuttaisivat sikiöön mahdollisimman vähän. Ennen astutuspäätöstähän kyllä varmistin eläinlääkäreiltä, että näitä lääkkeitä voi antaa myös tiineyden aikana, mutta olisi tietysti parempi jos ei tarvitsisi antaa mitään.

Vaan minkäs teet. Ponia pitää hoitaa sen verran kuin on tarpeen.