lauantai 30. syyskuuta 2017

1 - 2 astetta

Otsikko ei onneksi sentään viittaa sääennusteisiin, vaan röntgenlöydöksiin Ruusan etukavioista. Näissä yhteyksissä vähemmän on enemmän, nimittäin vähemmän asteita tarkoittaa enemmän tulevaisuutta.

Ruusan kaviot siis röntgenkuvattiin tiistaina ihan kotitallilla. Uutiset olisivat voineet olla parempia vain siinä tapauksessa, että eläinlääkäri ei olisi nähnyt kavioissa mitään jälkeä kaviokuumeesta. Eläinlääkärin sanoin muutokset ovat "lähes olemattomat".

Poni jää siis henkiin. Ainakin toistaiseksi. Sen enempää nyt ei voi kenenkään elämästä luvata, mutta Ruusan kanssa on enimmäkseen menty vähän tällä mentaliteetilla.

Käyttämättä jäänyt Ruusa-kuva kesältä.

Mitään muita toimenpiteitä eläinlääkäri ei kavioiden suhteen esittänyt kuin kengitysvälin lyhentämisen. 

Oikeastaan hävettikin esitellä asiantuntijalle tuollaisia virsutossuja. On selvää, ettei kengitysväli voi olla kuutta viikkoa, kun jo viiden viikon kuluttua vuolusta nolostellaan suksia kavioiden paikalla. Tai oikeastaan tilanne oli sama jo viikkoa aiemmin. Puolustukseksi ei tässä kohtaa ole oikein tarjolla muuta kuin että mutta kun

No, tänään kengittäjäruletti pyörähti taas uuden kierroksen. Ihan hyvältä ja asiantuntevalta vaikutti, vaikkei ole kovin pitkän linjan ammattilainen. Paiseenkin jäljet hoksasi kaviosta - eli kesällä haudotussa kaviossa tosiaan oli ihan perinteinen paise.

Piirsin kuvaan vähän viivoja, että olisi helpompi hahmottaa. Otin mallia interwebsistä löytämistäni laminitis-kuvista. Tosin käsin piirrettyjen viivojen kulma on ymmärrettävä aika suuntaa-antavaksi. Ymmärtääkseni kavioluun pitäisi siis olla samassa kulmassa kuin kavion ulkoreunankin.
Edellisen kerran kengittäjäkokeilussa ei ollut muuta vikaa kuin se, että alle kaksi viikkoa kengityksestä puolet kengistä löytyi aivan eri kohdasta tarhaa kuin kavio. Tietystikin rautavahvike putosi juuri perjantaina eikä kyseinen kengittäjä tee töitä viikonloppuisin. Se hänelle sallittakoon, mutta valmiiksi herkkäkavioiselle tämä tarkoitti monen päivän yksikenkäisyyttä ja tarhalepoa.

Yksi irtokenkä nyt ei sentään uuden kengittäjän katseluun johtanut, vaan otin kyseisen kengittäjän kokeiluun siitä huolimatta, että tallillamme hänen asiakkaillaan on tuntunut olevan keskimäärin enemmän irtokenkiä kuin muiden kengittäjien. Ruusakaan ei tosiaan hukkaile kenkiä mitenkään harrastuksenaan, vaan tämä oli sen ehkä kolmas irtokenkä koskaan.

No, takaisin eläinlääkäriin. 

Samaan konkurssiin säteilytettiin ponnya koko rahan edestä. Myös vatsanseutua tarkasteltiin yhden kuvan verran. Syy tähän oli se, että ihan kuin Ruusalla olisi yhtenä päivänä vähän taas kiristellyt takavatsaa. Lisäksi Ruusan motto on, että mikään heinä ei ole liian likainen syötäväksi. Eivät edes ne korret, joista kuran seasta hädin tuskin on pää näkyvissä.

Ei suolistossa sentään mitään katastrofia muhinut, mutta olihan sinne jonkin verran maa-ainesta ehtinyt kertyä. 

Ei ole ihan klinikkatasoa kannettavan röntgenin hiekkakuva. Mutta näkee siitä jotain.
Tulkinnan helpottamiseksi ympyröin keräymät kuvankäsittelyohjelmassa.

On varmaan mahdollista, että tällaiset pienetkin keräymät ovat ponin viimeaikaisen liikenihkeyden taustalla. Ruusan käytös on ollut muutenkin hyvin epäruusamaista. Tänäänkin lähti toiseen suuntaan, kun tulin riimun kanssa tarhaan. Hyvin erikoista ponilta, joka yleensä tulee luo ja tunkee päänsä riimuun vaikka puoliväkisin.

Nyt vaan pitäisi keksiä, miten saataisiin psylliumit alas, kun ne yleensä vaativat kyytipojakseen melko massiivisen väkirehutarjoilun melassisiirapilla höystettynä. Ei kuitenkaan huvittaisi tarjota uutta mahdollisuutta kaviokuumeelle, joten pikkuisen saa taas aivonystyröitä hieroa.


keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Laatuponien kavalkadi

Aikaa siihen taas kului, mutta viimein on Laatuponikisasta kuvamateriaalia julkaistavaksi asti. Olen valinnut menestyneitä poneja ja muuten vaan mieleen jääneitä - ja sitten ihan vaan niitä, joista oli sattunut kuva onnistumaan. Valintakriteerit ovat siis kohdallaan!

Tänä vuonna saatiin ihan upouudet voittajat, vaikka mukana oli pari viimevuotistakin championia.

Melvin As yhdessä omistaja-ratsuttaja-esittäjänsä Kiia Lindgrenin kanssa. 


Vuoden tauon jälkeen nähtiin ratsupuolella tuplamestari. Se oli nelivuotias ratsuponiruuna Melvin As, jolla ei laadukkuudestaan huolimatta ainakaan äkkiseltään katsottuna ole welsh-sukujuuria.

Melvin As tositoimissa. Ikäisekseen hyvin valmis ja tasainen suorittaja.


Sen sijaan Junior Championin titteli meni tänäkin vuonna welshille, vieläpä B-welshille. Voittoisana oli Vliedberg Farley.

Sama orihan menestyi tänä vuonna myös ratsuoripäivillä, joille itse en valitettavasti päässyt ollenkaan paikalle. Tämä on kyllä huikea ori! (Jonkin verran se on toki myös sukua Ruusalle.) 

Vliedberg Farley - vähän on ollut taas kuvaajalla sihti hukassa, mutta sentään on suunnilleen mahtunut poni kuvaan...
Vliedberg Farley ja omistaja Helina Pohjola.









Farleyn omistajalla Helinalla oli lauantaina hyvä päivä, kun hänen oma kasvattinsa Springhill Jinette vielä palkittiin päivän parhaana askellajiponina. En onnistunut tallentamaan muistikortille sen askellajeja, mutta kyllä se minusta ihan pätevän näköisenä oli noilla esteilläkin. 

Springhill Jinette.






Sunnuntaina kruunattiin vielä ajochampionkin, joka oli Moonshine's Queen of Light. Sen hienouteen kiinnitin huomiota jo viime vuonna, vaikken shettiksistä tai oikeastaan edes ajohommista mitään tajuakaan.

Moonshine's Queen of Light. Valitettavasti ajurin nimi on unohtunut, pitää tarkistaa se papereista.

Lauantain osallistujalista oli huomattavasti parina edellisenä vuonna nähtyä lyhyempi, mikä ei loppujen lopuksi harmittanut yhtään. Tulipahan inhimillinen määrä tönötystunteja!

Kun pitkästä aikaa istuin ihan katsomon puolella niin pääsin hyvin osalliseksi tapahtuman sosiaalisesta ulottuvuudesta. Meinasin kyllä olla tunnistamatta Anua, mutta onneksi aika nopsasti aivosolut kohtasivat toisensa ja päästiin asiaan eli rupatteluun. Olipa mukava tavata livenä pitkältä ajalta blogituttu ihminen, terkkuja sinne!

Goldriver Adorable. Tämä on minusta aina ollut nimensä veroinen, ihastuin siihen ensimmäisen kerran kun näin siitä pikkuvarsakuvan kasvattajansa Facebook-sivuilla eikä ihastus ole sen jälkeen yhtään hellittänyt. En tiedä, miksi tämä vaan on niin ihana. 







Wd-ori Derwen Distant Voyage

Wd-ori Goldriver Sherlock.




Tällaiset Laatuponikisat ovat varsan omistajalle vielä siitäkin kivoja, että voi vähän painaa nimiä mieleen.

Nimittäin jos Albert säilyy sinne asti hengissä ja hyvissä voimissa niin muutaman vuoden päästä on aika ottaa yhteyttä ratsuttajaan. Sellaisia voi kätevästi bongata tällaisista tilaisuuksista, jossa työn tulokset ovat kaiken kansan nähtävissä. Etenkin kun tässä tapahtumassa moni ratsuttaja sattuu vielä olemaan ponikokoinenkin.

Nelivuotias B-welsh-tamma Bestowal Cashlyn ja Mira Mahosenaho. 

Sama ratsastaja ja viisivuotias wm-ori (?) Linekers Little Tiger.



Osa areenalla nähdyistä ratsastajista ei tietystikään varsinaisesti tarjoa ratsutuspalveluita, vaan kouluttaa omansa tai kaverin ponin ja tuo sen sitten esiintymään. 

Amatööripuolelta on pakko mainita huimat pikkuratsastajat! Parilla shettiksellä ja yhdellä mountilla oli lapsiratsastajat. Voiko olla söpömpää? Erityisesti jäi mieleen tämä parivaljakko:

Viisivuotias WM-tamma Centannial Lady Catharina ja Veera Kangasjärvi. Pikkutyttö ratsastaa paremmin kuin moni aikuinen, esim. allekirjoittanut! Ihan mieletön pari.




Tuomarilinjassa ilahdutti minua tänä vuonna se, mistä askellajituomarit ainakin sanallisessa arvostelussaan rokottivat. Nimittäin jännittyneisyys ja liian lyhyt raami mainittiin useimmissa niissä tapauksissa, joissa itsekin kiinnitin asiaan huomiota.

Toki on muistettava, että toisia uusi paikka ja tilanne jännittää enemmän kuin toisia eli kotitreeneissä ratsukko voi näyttää ihan erilaiselta kuin kisatilanteessa.

Semmoista se on näissä kisahommeleissa. Toiset onnistuvat, toiset eivät. Seuraavalla kerralla voi mennä toisinpäin, kuten champion-tittelien uusjaostakin huomattiin.

Wpb-tamma Fountainland's Ice Queen ja selässä käsittääkseni kasvattaja-omistaja Hanna-Leena Ohtonen. Tämä ratsukko jäi mieleen hevosen rentoudesta. Jos nelivuotias liikkuu rennosti niin on jo paljon voitettu, ainakin minusta.

Tällaisen muodon mielellään näkisin omallani nelivuotiaana. Welsh C -ruuna Wikners Dragon Fly ja Rhea Siuruainen. 





Sitten blogiepäkohtaan: Havaitsin blogipuffia tapahtumasta kirjoittaessani, että edellisten vuosien Laatuponiraporteissa oli turhan vähän kuvamateriaalia. Sitä puutetta yritin tällä kertaa korjata. Toivottavasti korjausliike ei vienyt vastakkaiseen ääripäähän.

Tosin kun katselen alla tämänvuotista kuvasaldoa, tuntuu että ratsastuskuvia olisi nytkin saanut olla enemmän.

No, ensi vuonna taas uusi yritys!

Ratsuponitamma Adorable Carnation. 

Welsh c -tamma Cloudberry Swarovski.

Wb-ori Larkhill's Monarch.
C-tamma Doyher Gilly Gold.
Wd-tamma Fiffiluras Sugar Cruch ja Milja Ranta.


Viime vuoden askellajichampion ja tämänkertainen 5-vuotiaiden askellajiluokan voittaja, nf-ori Snowberry Aton. Ratsastajana Annaleena Virtanen (edit).



lauantai 23. syyskuuta 2017

Ihan pellossa

Täällä on eletty ihan pellossa. Katsokaa vaikka:

Alberthan osaa poseerata! Ruusakin osaisi, vaan ei huvita.


No ei vainkaan, emme ole muuttaneet vehnäpeltoon. Tuossa muutama päivä sitten vaan näin yhden tallikaverin Facebook-sivulla kuvan hänen hevosestaan tässä kyseisessä pellossa ja ihastuin. Kun saavuin illemmalla tallille, näin tallinpitäjän ja apurin pellolla kuvauspuuhissa. Pyysin niin kauniisti kuin osasin, että myös meikäminnan ponit pääsisivät linssin eteen. Ja sehän onnistui.

Pikapikaa raappasin kaviokaksikon pahimmasta ravasta ja otin itseltäni pipon päästä.

Tönötimme pellossa korkeintaan kymmenen minuuttia, ettei eräs kaviokuumetaustainen ehtisi vedellä makeaa mahan täydeltä. Siinäkin ajassa tuli ihania kuvia! Albert poseerasi kuin ammattilainen, emä keskittyi lähinnä omasta mielestään olennaiseen. Onneksi oli tuo vilja, ettei ponitädin tallilook näissä ex tempore -kuvauksissa päässyt täysin oikeuksiinsa.



Huomautan, että pellot ovat tilan omia eikä tästä pidä nyt kenenkään ottaa mallia luvattomiin kuvaussessioihin. (Ja kuvat sain käsittelemättöminä eli jos niiden käsittelyssä jokin tökkää niin minua voi syyttää.)

Yksi poni + yksi täti = onnistuu.

Kaksi ponia + yksi täti = aina jollakin on huono ilme.

Viime vuonna meillä oli sänkipellot jo elo-syyskuun vaihteessa. Tänä vuonna juuri, kun piti alkaa puida, alkoi jonkinlainen monsuunikausi. Nyt viljelijät ovat onneksi päässeet hommiin, ettei sato sentään mätäne peltoon. Ja on toivoa, että pääsemme jossain vaiheessa niille sänkkäreille. Kauempana niitä jo on eikä varmaan mene kovin monta päivää, että pääsemme pellolle jo suoraan pihasta.

Ruusalla en ole pahemmin nyt ratsastellut, koska sen liikkumisessa on minusta jotain epämääräistä. Askel on tavallista lyhyempi ja välillä vähän töksähtäväkin. Mahdollisesti ihminen, joka ei tunne Ruusan normaalia askelpituutta, ei edes kiinnittäisi asiaan huomiota, mutta ponia kuusi vuotta hysteerisesti tarkkailleen silmään se pistää. Lisäksi Ruusa itse on ilmaissut, ettei lenkille lähtö ole sen mielestä kiva juttu.

Kaviokuumetta tietysti kovin pelkään ja siksi eläinlääkäri saakin tutkia asiaa ensi tiistaina. Hän tuo mukanaan myös kannettavan röntgenlaitteen. Viime viikolla raspaamassa käynyt eläinlääkäri puristeli ponin kaviot eikä arkuutta ilmennyt, joten sikäli olen toiveikas. 

Toinen epäilty on jonkinlainen jumi. Jonkin verran onkin jumpattu, mutta ammattihenkilön apu olisi myös tarpeen. Osteopaattimme numero kuitenkin yhdistyy suoraan vastaajaan joten olen vähän hukassa nyt. Saapi ehdottaa, jos tulee mieleen joku sopivia hoitoja myyvä taho.


Linkki videoon. Miksen ikinä saa videolle, kun Albert ravaa isosti?

Myös Albert on ansiokkaasti jatkanut emänsä viitoittamalla murheenkryynin tiellä. Esim. muutama päivä sitten sillä oli toinen silmä yhtäkkiä niin kipeä, ettei Albert oikein halunnut pitää näkemiselintään auki. Silmämuna verestikin. Tietenkin kello oli siinä vaiheessa jotain 21.30 aamuvuoroa edeltävänä iltana. 

Soitin päivystykseen, että pitääkö silmäongelmaan välittömästi reagoida vai uskaltaako odottaa aamuun kuten ensireaktiona ajattelin. En saanut muuta vastausta kuin että jos asia huolestuttaa niin voithan tuoda klinikalle. No totta hitossa huolestuttaa, mutta alkuperäiseen kysymykseeni en suoraa vastausta saanut. 

Käskivät huuhdella keitetyllä (ja jäähdytetyllä) vedellä. Sehän olikin ihan piece of cake, kun muuten helposti käsiteltävä varsa on takajaloillaan heti jos homma vähänkään haiskahtaa eläinlääketieteelliseltä toimenpiteeltä. Lopuksi se oli takajaloillaan jo ihan kirjaimellisesti ja sen jälkeen sylissä. Ilman tallinpitäjän apua tuskin olisin saanut osutettua silmään montakaan vesipisaraa.

Hyvä, että edes yksi meistä näyttää hyvältä.

Mutta ilmeisesti homma oli suksee, koskapa seuraavana aamuna tallinpitäjä soitti, että ei tarvitse tulla, silmä on normaali. 

Huh. Pikkuisen jo hikoilutti, että miten saadaan Albertin silmään tippoja esim. 8 kertaa päivässä kuten Ruusan kanssa piti, kun sillä 1-vuotiskauden alkajaisiksi oli silmässä haava.

Että ihan normaalia katastrofia täällä vaan, ei sen kummempaa. 

Mutta onhan tässä hyviäkin juttuja kerrottavaksi. Esimerkiksi Albertin talutusharjoittelu on merkittävästi edennyt, kuten kuvistakin mahdollisesti näkyy.

Äiti tulee vasta perästä, sitä pitää kuunnella.

Alkuun harjoittelin varovasti tarhassa, että Albert varmasti ymmärtää, mitä mikäkin paine riimussa tarkoittaa.

Opittuaan oikeat reaktiot Albert alkoi selvästi pitää toimintaa jo vähän päämäärättömänä ja turhana. Mutta sitten aloin ihan asiakseni taluttaa varsaa esim. laitumelle, hoplop-tarhaan ja sisään puurolle - ja kappas, johan alkoi homma pelittää.

Albert on kasvanutkin niin, että syntymälahjaksi saatu ihana vaaleanruskea nahkariimu on voitu ottaa käyttöön. Näissä kuvissa sitä ei näy, koska musta riimu on mustassa päässä hillitympi. Tämä on Ruusan perintöä. Muistaakseni kuvien riimu oli Ruusalle passeli noin vuoden iässä.


Ja vaikka olen nyt Ruusan selästä vastentahtoisesti poissa pysytellytkin niin täysin ilman ratsastuksia en ole jäänyt. Tallille nimittäin jokin aika sitten muutti uusi poni, jonka liikutuskalenterissa on maastoilukykyisen ponitädin mentäviä koloja. Muutaman kerran olemme nyt toisiimme tutustuneet.

En ole vielä kysynyt omistajalta, mitä mieltä on poninsa some-näkyvyydestä, mutta sen verran voinen sanoa, että aivan huippukaverista on kyse.

Kyseisestä tammasta on tarkoitus myös leipoa Ruusan ja Albertin tarhakaveri. Kerran ovat olleet hetken aikaa yhdessä eikä siinä ainakaan mitään isompaa kinaa syntynyt. Kunhan Ruusan kaviot on tutkittu niin varmaan avaamme väliaidat ja pihaton koko poppoolle. Jo nelikuiseksi ehtinyt Albert todellakin kaipaisi jo muitakin uhreja kavereita kuin äitin.

P.S. Laatuponikisassakin kävin, mutta minulla on sen jälkeen ollut vasta kaksi yksittäistä vapaapäivää ja niillekin paljon ohjelmaa, joten kuvatulva on edelleen pääosin käsittelemättä. Nämä kuvat olivat niin mieluisia, että oli pakko käsitellä ensin ne.

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Ensi viikonloppuna Aulangolle!

Jos mietit, mitä tehdä ensi viikonloppuna, älä mieti enää. Lähde Aulangolle! Siellä marssii areenalle laatuponien kavalkadi.

Lauantaina 9. syyskuuta Laatuponikisassa nähdään 2- ja 3-vuotiaita poneja catwalkilla ja estekujassa. Catwalkilla arvostellaan rakenne ja kujassa niin hyppytaidot kuin askellajitkin. 

Vuoden 2015 kuvassa kahden viime vuoden pienin esiintyjä, Milli's You Got It. Nähdäänköhän tämä söpistys tänä vuonna kärryjen edessä?
Kannattaa olla paikalla jo aamulla, jolloin esiintyvät pienimmät yksilöt. Shettikset ovat perinteisesti tarjonneet yleisölle koko rahan edestä viihdettä. Tai enemmänkin, koska sisäänpääsyhän maksaa nolla euroa. Mutta tietysti jos ei asu vieressä niin jotain kuluu matkoihin.

Viime vuoden Junior Champion Mistaka Infinity.
Sunnuntaina 10. syyskuuta esiintyvät 4- ja 5-vuotiaat askellaji-, este- ja ajoponit. Jotkut kisaavat molemmissa lajeissa, mutta pakollista se ei ole. Kisa on viime vuosina ollut nimensä veroinen, ponit ovat pääosin olleet todella laadukkaita ja hyvin valmisteltuja.

Viime vuoden estevoittaja Gottfrid.

Tänä kesänä en ole käynyt oikein missään, koska huono nukkuminen on vienyt aamuheräyshalut viikonlopuista, mutta Aulangolle lähden ilman muuta. Kyseessä ovat vallan hurmaavat ponitätien kokoontumisajot. Aina tapaa tuttuja ja tunnelma on katossa. Ja tietysti näkee niitä hienoja poneja. 

Viime vuoden paras ajoponi Not At All Lu Art.
Minulla ei ole osallistujalistaa käytössäni, joten en tiedä, miten monta viime vuodelta tuttua ponia mestaruuksista tällä kertaa kilpailee, mutta oletettavasti ainakin jokunen. 

Palkinnothan ovat tässä kilpailussa aivan käsittämättömän huikeat. Toivottavasti kaikki menee niin hyvin, että voimme Albertin kanssa olla kahden vuoden päästä kisaamassa vastaavista. 

Alla vielä blogikirjoitukseni aikaisemmista Laatuponikilpailuista:

Ja tämä ei ollut mikään maksettu mainos vaan vilpitön suositus.

Edit: Ohjelmakin on jo selvillä: Lauantaina päivä alkaa klo 11.30 ja päättyy n. klo 17.30 Junior Championin 2017 palkitsemiseen. Sunnuntaina päivä alkaa klo 9.00 estekokeella, puolen päivän nurkilla palkitaan Estechampion 2017, jonka jälkeen ajokoe ja Ajochampionin 2017 palkitseminen n. klo 13.20. Päivä päätetään askellajikokeella, Askellajichampion 2017 palkitaan n. klo 17.00.